Vauhtia riittää

....todellakin.hurjat pakkašet alkoivat ja ulkoilu jää päivään kun aamulla lämpö -22 ei ihan 6.5 viikkoisen pennun ulkoilu sää. Iltapäivisin on päästy ulos, rallatusta sitten senkin edestä.
Maailma laajenee ja melkoisen itsenäistä sakkia, itsekseen jo takapihalle laajentunut.
Tiistaina 20.2oli sirutus, ei mitään ongelmia. Pari vähän kitisi mutta palautuivat hirveästä kokemuksestaan ....puremalla siruttajaa varpaasta. Sisutukseen liittyi kummallinen ilmiö, nämä pari kun kitisivät muut tulivat vauhdilla muristen ja rähinällä "paikalle auttamaan" hännät pystyssä. Ei ollut siruttaja aiemmin nähnyt historiassaan tälläistä. Totesi myös että on ne vauhdikkaita 6.5 viikkoisiksi .älä😂😂😂luuli että luovutus on 7 viikkoisena, totesin että viikon vielä pidempään-pyöritteli nauraen silmiään. Miten niin olenko ongelmissa?kenties😂

Kasvattamisen ilot ja surut

Pakko vain avautua vähän omista fiiliksistä ja eletään jo pentujen elin viikkoa 6+.
Aika menee nopeasti ensimmäisten parin viikon jälkeen, ilolla on seurannut pentujen kasvua ja kehitystä, miten huimia loikkia ne tekevät hetkessä. Aina vain enemmän tulee vakuuttuneemmaksi että yhdistelmä jonka suunnitteli oli oikea luonteiden osalta.
Live stream Facebook on toiminut hyvänä päiväkirjana ja samalla myös pentu ihmiset ovat pääset päivittäin useaan otteeseen seuraamaan pentujen kasvua ja kehitystä ja kulkemaan rinnalla.
Tulevien pentujen omistajat ovat olleet kaikki aktiivisia ja ovat vierailleet lähes viikottain jokainen tutustumassa omaan pentunsa mutta myös nähneet millaisia sisarukset ovat omassa kehitys vaiheessaan. Pennut ovat hyvin sosiaalisia ja avoimia tuli ovesta kun tahansa. Riemulla ei ole rajaa ja kaikki kipeät tulijan syliin.
Ilolla olen seurannut kuinka pentujen omistajat ovat sitoutuneet pentuunsa ja ovat kovasti odotettuja perheen jäseniä. Se, kuinka toisen innostus ja ilo tuo myös sen toisen. Puolen esille, sen surun mikä liittyy kun joutuu luopumaan. Tietää että kaikilla on asiat hyvin ja ovat odotettuja perheen jäseniä, on myös osa iso pala pois itseltä. Maaliskuun ensimmäišellä viikolla olen varmasti ristiriitaisissa tunnelmissa, nyt jo pohtii miten siitä selviää. Edellisellä kerralla viisi vuotta sitten oli sama fiilis, mutta nyt nämä kaikki lievät kutakuinkin viikon sisällä, ainoastaan unski jää. Talo varmasti hiljenee, ei enää tassujen tömistelyä, iloista ruokakuppi odottelua, 10 silmäparin tuijottelua, pienet hampaat varpaissa, aina yhtä iloinen tulo kutsuttaessa kertaan 10. Kasvattaminen on kasvattamista muita ihmisiävarten,jollakulla on onni saada varmasti isolla sydämellä kasvatettu pentunen, jolle olen yrittänyt luoda sellaisen alun, että pennun ja omistajan on helpompi jatkaa yhteistä pitkää taivaltaan alla tavallaan ja omalla suhtellaan. Aina pohtii onko tehnyt riittävästi, onko tehnyt kaikkensa, olenko tehnyt oikean valinnan että oikea perhe jae tu kohtaavat, nämä pieneliöt vain luottavat siihen, että olen. ne ovat ansainneet parhaan mahdollišen elämän rakastettuna perheen jäsenenä.tässä tätä kirjoittaessa meökowarmavertti istuu edessä ja tuijottaa mikä tuolla naisella on. Ei mikään suuri suru, iloa ja ikävää jo etukäteen. nyt vain koetan nauttia riiviöiden sotkemisesta ja touhuamista loppu ajan.

Hajatelmia

Pennut kasvavat tai omassa silmässä ne eivät kasva. Onneksi ympärillä on ihmisiä jotka sanovat että ne kasvavat . Pennun kehityksen seuraaminen on parasta, sitä saattaa tehdä kokoajan sekä uusiin mukaviin ihmisiin tutustuminen. Parasta on ollut että kaikki uudet omistajat ovat todella sitoutuneita pentuihin ja käyvät viikottain katsomassa omaa pentuaan. Neljään viikkoon on mahtunut jo paljon uutta itselle ja pennuille. Vielä neljä tärkeää viikkoa edessä. Tänään pupseja katsoessa tuli myös haikeus että ollaan jo puolessa välissä ja neljän viikon päästä kaikki matkustavat uuteen kotiinsa. Tämä on kasvattamisen suurin suru ja riemu, uudet ihabst kodit jossa odotetaan , mutta samalla luopuu jostakin äärimmäisen arvokkaasta jota on vaalinut ja rakastanut. Tyhmä taidan olla kun otan tämän niin tunteella.
Viimeisten neljän viikon aikana on tarkoitus aloittaa 5 viikon iässä ulkoiltu, säässä kun säässä. 6-7 viikkoisena nenän käyttö harjoitukset sekä viimeiset viikot käytetään naksuttimeen eli ehdollistamiseen. Töitä riittää , mutta ainakin näyttää että maailmalle lähtee oppiva sakki hyvillä eväillä. Ainakin parhaani teen sen eteen.
Omaan laumaan jää se blondi tyttö, Katehian un eli unski.

Tomiliisa

31.1.2018 päättyi yksi aikakausi meidän ja minun kissahiatoriassa . Tomiliisan kanssa oli aika erota ja jatkaa matkaa eri suuntiin.
Tomin historiaa on vaikea kirjoittaa alusta kun kukaan ei oikein tiennyt mikä se on. Jyväskylän eläinyhdistyksestä meille tuotiin Helsinkiin noin 2 V (epäilys) nuori naaras, jonka historia oli varmasti vaikea. Meille tullessa Tomi oli jo kiertänyt neljä kotia ja se oli alunperin haettu pois juoppojen luota . Seuraavat kodit eivät jaksaneet yrittää pitempään kissan kanssa jonka luottamusta oli satutettu ja sen oli vaikea luottaa kehenkään. Meillä se vietti ensimmäiset viikot kaapin päällä, sähisi ja eikä oikein antanut koskea. Vuosien aikana Tomista kehkeytyi iso persoona , jolla oli oikeus aina näyttää mielipiteensä ja sen se näytti.
Elämä ei ollut alkuvaikeuksissta huolimatta kelpo kun loppuvuodet asuimme ryttylässä . Tomi sai kesäisin ulkoilla ja olikin varmasti tyytyväisimmilläännja onnellisimmillasi tuodessaan suuret saaliinsa kotiin milloin hännät olivat rivissä portailla, milloin autosta löytyi hiiri, milloin kotiin tullessa toi perheelle saaliin. Viime keväänä oli jo nähtävissä, että Tomi alkoi vanheta, viimeisen kesän vietti pieniä hiiriretkiä pihalla, ja pääasiassa makoili auringossa nauttien kesästä ja lämmöstä.
Vanhuuden jäykistämät jalat ja vanhan kissan katse kertoivat, että tämä saattaa olla viimeinen kesä yhdessä - siksi päätös ulkoilusta. Joulun tietämillä Tomi alkoi laihtua vaikka söi, mikään ei tahtonut imeytyä ja tammikuun 30 päivä jouduimme muuttamaan suunnitelmaa joka aluksi oli että kun pennnut tullaan tarkastamaan , Tomi saisi nukkua kotona omassa rauhassaan, tämä suunnitelma ei koskaan toteutunut .kesiviikko aamuna kissan oli lohen väsynyt ja klo 15 aikaa jouduin soittamaan lääkärille , että löytyykö aikaa aikaisemmin, Tomi ei voi enää odottaa vaan pitää päästää pois. Aika löytyi ja lähdimme yhteiselle matkalle minä ja Tomi. Aivan tietäen että tämä tässä on nyt , Tomi oli rauhallinen ja hiljainen mutta tarkkaili laatikosta.
Lopetus oli kaunis ja nopea. Elimistö oli vanhuuden runtelema, mutta nyt oli helppo nukahtaa rapsutteluin. Oli hetki erota


Niin vaikeni ääni tassujen, vaikeni liekki suuren sydämmen, jätti surun suuren, valtavan, sisintämme kalvaten.
On poissa katse tummiensilmien, ja kehräys-sitä kuule en. 
Vaan jokainen kaunis muisto, hetko täynnä elämää, kun näitä muistelen en koskaan ilman sua jää.

Hyvää matkaa Tomi -Liisa , kiitos ja vie kaikille jo menneille. Odottamassa ovat Matti , pappa , kossu, fiu ja katla .

Sytytämme nyt kynttilän muistolle joka palaa